25.1.12

Salikäyttäytyminen

Mä rakastan käydä salilla, se on mulle sellainen hetki päivässä kun saan keskittyä vaan itseeni ja sulkea koko muun maailman pois. Aina ei salitreenit kuitenkaan mene ihan nappiin ja tämä voi tietenkin johtua monesta eri tekijöistä, esimerkiksi huonosti nukuttu yö, liian vähän/liian paljon ruokaa ennen treeniä, stressi jne... Nämä kaikki ovat kuitenkin sellaisia "sisäisiä" häiriötekijöitä, eli ne lähtee siitä omasta kropasta ja fiiliksestä. Sitten on myös näitä ulkoisia häiriötekijöitä joista mä nyt ajattelin kirjoittaa pikkasen.

Eli, kuten tuossa aikaisemmin mainitsin, kun olen salilla keskityn vain itseeni eikä mua oikeestaan kiinnosta muiden tekemiset siellä pätkääkään. Tämän takia mä en pysty ymmärtämään miksi ihmeessä joitain ihmisiä kiinnostaa mun tekemiset niin paljon että tuijotetaan kun mitkäkin idiootit. Meillä käy yksi tyyppi (tai no aika montakin mutta tää on pahin) salilla joka tuijottaa mua KOKO AJAN taukoomatta ja nolostelematta yhtään. Aina jos huomaan et se tulee salille mun tekee vaan mieli lähteä sieltä pois. Esim. kun tää kyseinen keski-ikäinen herra juoksee juoksumatolla ja minä treenaan vapailla painoilla n. 10m. päässä, hän juoksee pää käännettynä muhun päin. Yleensä ihmiset kattoo ETEENPÄIN kun juoksee matolla, eikä sivuille. Joka kerta kun kävelen herran ohi hän PYSÄHTYY liikkessä ja katsoo mun perään. Joo, kyllähän se egoa kasvattaa jos joku on musta niin saatanan kiinnostunut että ei voi pitää silmiään poissa musta, mutta kun se on niin AHDISTAVAA. Yritä siinä nyt keskittyä treenaamaan hauista kun tiedät että joku limaniska seuraa sun joka liikettä... Tässä mua ihmetyttää vielä se, että mä en todellakaan ole kovin hehkeänä salilla enkä todellakaan lähettele mitään "ota mut" signaaleja. Olisi hiukan eri asia jos olisin salilla ihan vimpan päälle laittautuneena ja pukeutunut joihinkin mikroshortseihin ja tissinapa-paitaan, ja mun selässä komeilisi iso tramp-stamp jossa lukisi tyyliin "TAKE ME", koska silloinhan mä ihan selvästi haluaisin sitä huomiota, mutta kun mulla on ihan normi treenivaatteet päällä, haisen hielle, mun hiukset on paskaset, oon meikittä ja kainalokarvat rehottaa (ok, ei ihan)... Yritän aina parhaani mukaan olla huomioimatta tätä tyyppiä tai sit annan vaihtoehtoisesti sellasen murhaavan ilmeen sille.
Kyllähän mäkin joskus kattelen joitain miehiä (ja naisia) SIVUSILMÄLLÄ, silleen varovaisesti, ja se on musta ihan ok, eihän siellä nyt voi ihan sokkona kulkea, mutta se TUIJOTTAMINEN on ahdistavaa.

Toinen juttu mikä mua siellä joskus ärsyttää on se salivaatetus. Mun mielestä ei todellakaan tarvii olla mitään tosi hienoja ja kalliita treenivaatteita, kunhan vaan on JOTAIN päällä. Mä ymmärrän jos joku haluaa peilailla itseään siellä salilla samalla kun treenaa ilman paitaa, mutta hanki siinä tapauksessa sali kotiin tai mene sinne salille kun siellä ei ole ketään muuta. Laivalla artistit treenaa tosi usein ilman paitaa jostain kumman syystä, ja tämä sit vähän vaikeuttaa mun keskittymistä... Pitäis sen paidan päällä ja menkööt vaikka jonnekkin rannalle esittelemään sitä 36-packia... Tällä hetkellä meillä on yksi ilma-akrobaatti laivalla, joka joka kerta ottaa paidan pois kun tulen sinne salille sisään. Eli kun se on yksin se pitää sen paidan päällä, mutta heti kun sinne saliin astuu joku muu niin herra vetää paidan pois... Musta tää on ihan tajutonta, en vaan pysty ymmärtämään. Kyllähän mä herranjestas tiedän että niillä ihmisillä on lihaksia, ja jos mä haluan niitä katella niin menen kattomaan shown, salilla mä haluan TREENATA.

Tälleen kiteytettynä, sali ei ole mikään saatanan deittisivusto! Mä en mene sinne etsimään itselleni miestä, mä meen sinne treenaamaan eli tekemään sitä mistä mä nautin ihan hurjasti jos saan keskittyä siihen treenaamiseen... Pokailkaa naisia ihan missä tahansa muualla (melkeen...) mutta älkää salilla!

Sellanen pieni avautuminen, onko teillä mitään mielipiteitä tästä?

12 kommenttia:

  1. Oon kyllä ihan samaa mieltä! Se on tosi ahdistavaa, jos joku koko ajan tuijottaa! Eilen olin salilla aamupäivästä eikä siellä ollut paljon muita, mutta sitten sellanen keski-ikäinen mies tuijotti koko ajan ja tuntu et se aina oli siin viereisessä laitteessa tekemässä jotain heti ku vaihoin toiseen..Se oli ahdistavaa!

    Meijän salilla ei kai saa edes treenata ilman paitaa ja se on hyvä! En kestäis katella ku jotkut esittelee kroppaansa sielä kun haluis treenata ihan rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi joo toikin on ihan sika ahdistavaa kun tuntuu että joku koko ajan tyylii seuraa sua ja on aina viereisessä laitteessa... Hyi tulee ihan kylmät väreet :D

      Mä en oo varma saako siellä forever clubilla treenaa ilman paitaa, luultavasti ei. Tätä tapahtuu lähinnä siellä laivalla missä kaiken lisäksi on niin superpieni se sali että et pääse kahta metriä kauemmaks kenestäkään siellä...

      Poista
  2. Meinasin maanantaina kirjottaa samasta asiasta mun blogiini. Reenasin siinä mun käsilihaksia ja näin peilin kautta, että yks nainen tuijotti mua ihan sen koko liikesarjan ajan. Tuli sellanen olo että, mitä, miks tuijotat, teenkö jotain väärin? Kauheen ahdistavaa, ja oli pakko lähtee tekeen jotain. KIITTI, pilasit mun hauiksenkasvatuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekis joskus mieli vaan kysyä just et teenkö mä jotain vääri/onko kaikki kunnossa ku porukka tuijottelee...

      Poista
  3. Tosta en tykkää just salilla. Sit kans yhes paikas jumppatunneil oli ovi aina auki et ilma kiertäs ja se sali oli suel takana eli kaiken maailman kuolaajat katteli sieltä meitä mimmejä:( Mut niit naistenhan salei on ootko kelannu et kävisit semmosel?:) Siellä varmaan sais treenata rauhas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi toi ei kuulosta ollenkaan kivalta :( Oon myös hirveen usein miettiny et miten kukaan haluu käydä sellasen salilla jolla on lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat jotka näyttää jonnekki tyylii mannerheimintielle... Siinähän on sit ku joku mannekiini :D
      Oon joskus miettyny niitä mut jotenki se idea ei oikeen nappaa, tuntuu että siellä tulis sellanen valtataistelu ku me naisethan ei aina olla toisillemme hirveen mukavia... Viihdyn muuten ihan tositosi hyvin tuolla forever myllypurossa, ainoo mikä häiritsee on just toi :)

      Poista
    2. Tiedän tunteen, en kyllä yhtään tykkää siitä etteti saa olla rauhassa edes silloin kun ei huomiota kaipais (ilman meikkiä, normi treenivaatteet päällä hikoillessa) En tajua sitä eikö tujottajat tajuu ettei oikeesti kiinnosta ku vilkasee vaan välil sillee what the hell ilmeel?!! myös tiedän sellasia tai mun salilla käy ainakin yks nuori nainen joka on ihan viimeisen päälle panostanu, meikit aina perfect ja menee esim. juoksumaton jälkee niitä laittaan paremmin pukkariin(:D) toivottavasti se saa ees haluumansa huomion. mutta joo en tajua ärsyttää kyllä ihan suunnattomasti kun tulee just sellanen tunne et mitä teen väärin?:/ argh

      Poista
    3. Mä en ymmärrä miks joku menee meikit naamassa salille, tai ainakin jos on varta vasten meikannut lähteäkseen sinne :D Sit ku hikoilee niin ne meikit valuu ja iho menee huonoks hyii :D

      Poista
    4. haha joo no en kyllä mäkään! en ite ainakaan varta vasten sinne meikkais ku yleensä pesen varta vasten pois ennen treenii :DD Mutta ei sillä ees ehi levitä ku juoksee 5 min välein pukkarissa parantelemassa, heheh, no jokaisella omat tapansa ...:D

      Poista
    5. Mikä dorka :D Nojoo, kaikki tosiaan tavallaan

      Poista
  4. Mulla ei oo avauduttavaa näistä aiheista, vaikka kyllä muakin ahdistaa jos salilla joku tuijottaa, mutta salikäyttäytymisestä muuten on. Inhoan mm. sitä kun,

    a) ei käytetä hikipyyhettä
    b) jäädään laitteisiin istumaan/juttelemaan kavereiden kanssa
    c) kuunnellaan musiikkia ilman kuulokkeita
    d) laitetaan painot isommiksi kun lähdetään pois laitteesta (okei tää ei mua ärsytä mutta on käsittämättömän noloa)

    Siis kaiken huippu oli se kun yks mies jäi vatsalaitteeseen tökkimään iPadiaan! Siis haloo:D Mun mielestä kaikilla saleilla pitäis olla seinällä semmonen salietiketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä ei kyllä melkeen kukaan käytä hikipyyhettä paitsi tietty joillain jumpilla, mut vitsit mulla menis hermot jos joku kuuntelis musaa ilman kuulokkeita! sit ymmärrän kyllä jos joku jää toistojen väliin sinne laitteeseen istumaan mut sellaset 10min juoruilutauot voi kyllä pitää jossai muuallakin.

      Poista